Paperittomien hätämajoitusta ei pidä jatkaa tässä taloustilanteessa

Keskiviikko 2.10.2019 - Pirjo Lampi

Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 23.10. käsiteltiin paperittomien hätämajoituksen jatkamista yhteistyössä SPR:n kanssa ajalla 1.1.–31.12.2020. Asia pantiin pöydälle pitkän keskustelun ja pohdinnan jälkeen.

Hätämajoitus on houkutin jäädä Suomeen ja vähentää vapaaehtoista paluuta kotimaahan, vaikka lähtijälle maksetaan siitä jopa korvaus. Laittomasti maassa olevat henkilöt ovat hakeutuneet pääasiassa pääkaupunkiseudulle ja Turkuun.

Ulkomaalaislaki muuttui 1.6.2019. Se kiristää muun muassa turvapaikkahakemuksen uusimista vaatien siihen selkeän syyn, miten perustelut turvapaikan uusimiseksi aikaisempaan hakemukseen verrattuna ovat muuttuneet.

Lähtökohtaisesti kunnissa ei pitäisi lähteä kyseenalaistamaan lain kirjauksia ja luomaan mahdollisuuksia jäädä Suomeen henkilöille, joilla ei enää ole oikeutta jäädä maahamme. Karkotuspäätöksiä pitää pystyä myös toteuttamaan nykyistä tehokkaammin.

Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastustaneet tätä hätämajoitusta. Kiinnitin kokouksessa ilolla huomiota siihen, että nyt myös muut puolueet olivat havahtuneet ensimmäistä kertaa siihen, että tästäkin asiasta pitää voida käydä asiallista keskustelua nykyisessä kaupungin taloustilanteessa. Haluttiin asiaan lisää selvityksiä. Tällä kertaa asia ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu.

Hyvinvointitoimialalle kohdistuu mittavat kustannusten sopeuttamistarpeet tuleville vuosille. Yhtenä keinona talousarvioehdotuksessa tulee olemaan asiakasmaksujen nostot, jotka tulisivat koskemaan terveyskeskusmaksuja sekä vanhus- ja vammaispalveluja.

Talousarvioehdotuksessa esimerkiksi terveyskeskusmaksujen vapautusperusteiden poistamisella on arvioitu saatavan säästöjä 300 000 euroa. Hätämajoituksen hinta on 257 000 euroa tulevana vuonna. Tätä summaa pidettiin korkeana, varsinkin kun kyseinen tila on vajaakäytössä. Omille kansalaisille on tarjolla vain Sillankorvan ensisuoja, ei kerrostaloasuntoa.

Nyt joudumme tekemään arvovalintoja. Perussuomalaisten mielestä ei paperittomien hätämajoitusta pidä jatkaa tässä taloustilanteessa. Olisi aika outoa, jos sopeuttamistoimet eivät koskisi millään tavalla henkilöitä, joilla ei edes ole lain mukaan enää oleskelulupaa maassamme.

 

Pirjo Lampi (ps.)

sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen, varavaltuutettu, Turun perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja

Turkulainen 1 - 2.10.2019:

https://www.turkulainen.fi/blogi/814746-mielipide-paperittomien-hatamajoitusta-ei-pida-jatkaa-tassa-taloustilanteessa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paperittomien, hätämajoitusta, ei, pidä, jatkaa, tässä, taloustilanteessa

Paperittomien terveydenhoitoon liittyy taloudellisia riskejä

Tiistai 23.2.2016 - Pirjo Lampi

Sosiaali-ja terveyslautakunnan tietoon tuotiin 16.2. ensimmäistä kertaa paperittomien terveyspalveluiden järjestämisen periaatteet ja samalla vastattiin asiaan liittyviin kysymyksiin joista olin jättänyt selvityspyynnön.

Tämän vuoden talousarviokäsittelyn yhteydessä kaupunginvaltuusto päätti sopimusryhmien tekstilisäyksestä, jonka mukaan paperittomille alle 18-vuotiaille sekä raskaana oleville taataan oikeus terveydenhoitoon. Päätöksen pohjalla oli valtuutettujen Ratilainen (vihr) ja Kattelus (kok) tekemä valtuustoaloite.

Asiasta äänestettäessä perussuomalaiset eivät päätöstä kannattaneet siksi, että vaikeassa taloustilanteessa kulut lankeavat kaupungin maksettavaksi, koska lain mukaan paperittomille henkilöille taataan ainoastaan kiireellinen hoito. Ketään ei ole jätetty eikä pidäkään jättää heitteille.

Selvityksessä nostetaan esille seuraavia taloudellisia riskitekijöitä. Toisin kuin TS kirjoitti 17.2. lasten ja nuorten rokotuksista ei ole kansallista päätöstä siitä että paperittomat saisivat kansallisen ohjelman mukaiset rokotteet. Valtio ei siis näitä rokotteita kustanna vaan Turku joutuu maksamaan rokotteet itse.

Ongelmaksi nousee se, kuka maksaa mahdolliset rokotusten haittavaikutukset? On mahdollista, että myös näistä joutuu vastaamaan kaupunki.

Infektioiden torjunnassa jo nyt infektioiden torjuntayksikkö ja Global Clinic ovat tehneet yhteistyötä keuhkotuberkuloosin tutkimiseksi tarvittaessa erikoissairaanhoidossa. Hiv:n ja hepatiittien hoidossa ei tällaista yhteistyötä ole ollut. Näiden hoito on erittäin kallista. Hiv:n hoito on elinikäinen ja maksaa vuodessa noin 20 000 euroa. Hepatiitti C:n hoito maksaa vähintään 90 000 euroa per potilas. Niinpä selvityksessä näiden tautien hoidossa nähdään myös taloudellinen riski.

Riskitekijänä pidetään myös turvapaikanhakijoiden määrän huomattavaa kasvua ja samalla kielteisten päätösten lisääntymistä. Tällöin on todennäköistä, että osa tästä joukosta jää maahamme laittomasti paperittomana. On aivan selvää. että nämä ihmiset siirtyvät kuntiin, joista he saavat parhaimmat palvelut.

Vihreille ei lautakunnalle esitetty selvitys kelvannut, koska se ei heidän mielestään vastannut sopimusryhmien kesken käydyn keskustelun henkeä. Heidän mielestään valtuusto on tehnyt päätöksen siitä, että alle 18-vuotiaat ja raskaana olevat saavat samat terveyspalvelut kuin kaikki turkulaiset, myös erikoissairaanhoidon. Tosiasiassa tällaista kirjausta ei mistään löydy.

Turku on arvioinut kustannusten olevan noin 50 000 euron luokkaa. Suuri riski sen ylittymiseen on olemassa. Kustannuksia on seurattava tarkasti. On tietysti ihailtavaa että ihmisillä on suuri sydän mutta päättäjien ensisijainen tehtävä on huolehtia siitä miten kaupunki pystyy rahoittamaan lain ja asetusten mukaiset palvelut. Hyväntekeväisyyttä voi jokainen harjoittaa omien kykyjensä ja halujensa mukaan.

Lautakunnan puheenjohtajan ehdotuksesta asia palautettiin uudelleen valmisteluun.

Pirjo Lampi

kaupunginvaltuutettu (ps)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paperittomien, terveydenhoitoon, liittyy, taloudellisia, riskejä, pirjo, lampi, kaupunginvaltuutettu, perussuomalaiset

Selvityspyyntö Turun kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle paperittomien terveyspalveluiden tarjoamisesta Turussa

Tiistai 15.12.2015 - Pirjo Lampi

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.11. äänestyksen jälkeen paperittomien raskaana olevien naisten ja alle 18-vuotiaiden oikeuden terveydenhoitoon, Helsingin jälkeen toisena kaupunkina Suomessa, vähintäänkin puutteellisin tiedoin sen toteuttamisesta ja kustannuksista. Asiaa ei ole millään tavalla tuotu esille eikä käsitelty lautakunnassa. Erilaisia tulkintoja on esitetty siitä mitä tämä päätös myös kiireettömän terveyspalvelun tarjoamisesta Turussa tarkoittaa.

Turussa paperittomia on hoitanut salainen Global Clinic kuten Helsingissäkin. Voimassa olevan lain mukaan kiireetöntä hoitoa ei pitäisi järjestää laittomasti maassa oleville julkisin varoin. Hallituksen esitys lain muuttamiseksi ei mennyt viime keväänä eduskunnassa läpi. Kiireellistä hoitoa ovat saaneet tähänkin asti kaikki sitä tarvitsevat terveydenhoitolain mukaan. Heitteille ei ole jätetty ketään eikä pidäkään jättää.

Katson valtuutettuna ja lautakunnan jäsenenä, että saamani tiedot valtuustossa tehdylle päätökselle ovat varsin puutteelliset. Siksi teen tämän selvityspyynnön.

Haluaisin selvityksessä vastaukset mm. seuraaviin kysymyksiin:
– Miksi asia tuotiin valtuustoon vaikka sitä ei oltu millään tavalla käsitelty lautakunnassa?
– Mitä selvityksiä Turun kaupungin virkamiehet ovat asiasta tehneet? Aloitteeseen annettu vastaus, joka löytyy valtuuston pöytäkirjoista, ei tue tehtyä päätöstä.
– Onko kyseisen päätöksen kustannukset kaupungille selvitetty varsinkin jos päätös koskee myös erikoissairaanhoitoa kuten Helsingissä.
– Milloin ja missä toiminta aloitetaan? Julkinen palvelu ei voi olla enää salaista.
– Miten tietojärjestelmistä voidaan seurata paperittomien hoitokustannuksia ja potilasmääriä?

Esitän, että asiaa selvitetään ainakin näitten kysymysten osalta jossakin tulevassa lautakunnan kokouksessa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Selvityspyyntö, Turun, kaupungin, sosiaali- ja terveyslautakunnalle, paperittomien, terveyspalveluiden, tarjoamisesta, Turussa

Paperittomien terveyspalvelut voivat tulla kaupungille kalliiksi

Lauantai 5.12.2015 - Pirjo Lampi

Turun kaupunginvaltuusto teki päätöksen että paperittomat eli laittomasti maassa olevat alle 18-vuotiaat lapset sekä raskaana olevat naiset saavat samat julkiset terveyspalvelut kuten kaikki me suomalaiset.  Aikaisemmin Turussa nämä ilman oleskelulupaa täällä olevat ovat saaneet terveyspalveluita salaisella paperittomien klinikalla. Global Clinic on toiminut vapaaehtoisen henkilöstön voimin sekä Helsingissä että Turussa. Päätös asiasta tehtiin vähintäänkin heikoin tiedoin kustannuksista ja ilman selvitystä siitä miten toiminta aiotaan julkisella puolella toteuttaa. Sosiaali- ja terveyslautakunnassa asiaa ei ole käsitelty. Päätöksen takana olivat kaikki muut puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta. Lähtökohtana päätökselle oli valtuutettujen Kattelus (kok) ja Ratilainen (vihr.) tekemä valtuustoaloite Aloitteen mukaan Turussa on hoidettu vuosittain noin 100 paperitonta joista tosin enemmistö ilmeisesti on ollut tähän asti miehiä. Helsingissä paperittomia on useita tuhansia.

Voimassa olevan lain mukaan paperittomilla on oikeus vain kiireellisenä pidettävään hoitoon. Viime keväänä yritettiin lailla laajentaa paperittomien terveyspalveluja. Lakimuutos kuitenkin kaatui silloisen SDP:n kansanedustaja Rajamäen toimesta. Myös kokoomuksen Ben Zyskowicz kritisoi lakiesitystä voimakkaasti. Hänen mukaansa se olisi johtanut kalliiksi tulevaan terveysturismiin.  Perussuomalaisten mielestä kaupungillamme ei ole tässä taloustilanteessa varaa lisätä terveydenhoidon kustannuksia. Kiireetöntä hoitoa ei pitäisi järjestää laittomasti maassa oleville julkisin varoin. Kiireellistä hoitoa ovat saaneet tähänkin asti kaikki sitä tarvitsevat terveydenhuoltolain nojalla. Ketään ei ole jätetty heitteille.

Tiedämme että erilaisten tarttuvien tautien ja myös syöpäsairauksien hoito on erittäin kallista. Tietysti myös raskaana olevilla ja lapsilla näitä sairauksia esiintyy. Jokainen meistä tietää myös sen, että paperit on helppo kadottaa tarpeen niin vaatiessa. Somessa tieto kulkee varsin nopeasti ja sinne tietysti hakeudutaan missä edut ovat parhaimmat. Näin on tapahtunut turvapaikanhakijoittenkin kohdalla. Suomessa maksaa tavallisen tuberkuloosin hoito n. 15 000-18 000 eur/potilas. Kalleimmat hoidot antibiooteille vastustuskykyisiä tuberkuloosimuotoja vastaan maksavat jopa 160 000-650 000 eur/ potilas. Näitä esiintyy lisääntyvässä määrin esim. Pietarin seudulla. Elinikäinen, vuosittainen HIV:n lääkekustannus maksaa yhteiskunnalle 20 000 eur/potilas. Hepatiitti C on kasvava ongelma maailmanlaajuisesti, myös paperittomien maissa. Sen hoito maksaa vähintään 90 000 eur/potilas. Tätä päätöstä tehtäessä ei ole huomioitu myöskään identifioimattoman potilaan hoidossa esille nousevia kysymyksiä potilasturvallisuudesta, lääkäreiden ja hoitohenkilöstön työ- ja oikeusturvasta sekä lääkäreitten vastuukysymyksistä.

Turku on nyt Helsingin jälkeen toisena kuntana laajentamassa paperittomien terveydenhoitoa voimassa olevasta laista poiketen. Tämä tarkoittaa sitä että kustannukset pitäisi näkyä myös kunnan budjetoinnissa. Meille ilmoitettu 40 000 euron kustannus perustuu palvelualuejohtaja Katariina Korkeilan vastaukseen tehdystä aloitteesta. Tuo summa arvioitiin osa-aikaisen lääkärin ja - hoitajan palkkakuluiksi. Hänen mukaansa päätöksessä terveydenhoidolla tarkoitetaan ennaltaehkäisevää hoitoa, joka tässä tapauksessa pitää sisällään äitiys- ja lastenneuvola toiminnan. Mikäli kyseeseen tulisi sairauksien hoitokustannukset, olisivat kulut aivan eri luokkaa, Korkeila toteaa vastatessaan kysymyksiini päätöksestä. Sairauksien hoidosta puhui kuitenkin valtuutettu Kattelus. Helsingin kaupunki ilmoittaa sivuillaan paperittomien saavan kaikki terveyspalvelut, erikoissairaanhoito mukaan lukien.  Mistä nyt siis on kysymys Turussa? Sitä ei tunnu oikein kukaan tietävän tällä hetkellä. Varmaa on se, että jokainen meistä turkulaisista tulee maksamaan tästä päätöksestä seuraavat kustannukset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paperittomien, terveyspalvelut, voivat, tulla, kaupungille, kalliiksi, pirjo, lampi