Mitä uusi vammaispalvelulaki muuttaa?

Lauantai 20.10.2018 - Pirjo Lampi

Hallituksen esitys eduskunnalle vammaispalvelulaista on annettu 27.9 2018. Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1. 2021. Suomessa tuli voimaan myös YK:n vammaissopimus 10.6.2016.  Olemme siis sitoutuneet noudattamaan myös kansainvälistä sopimusta vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksista. Näistä ei ole paljon kohistu julkisuudessa.

Tavoite tässäkin lakimuutoksessa on kustannussäästö. Aluksi se oli 61milj mutta lopulta summa on pienentynyt 15 miljoonaan euroon. Johtuneeko osittain siitä, että hallitus on päättänyt verotuksen invalidivähennyksestä luopumista, jolla säästetään noin 26 milj. euroa. Tämä käytetään vammaispalvelujen rahoittamiseen ja uudistamiseen. Siis vammaiset rahoittavat itse osan uudistuksista.

Jossain määrin uusi laki parantaa palvelua esim. valmennuksen ja tuen saantia. Kuljetuspalveluiden käyttöalue laajenisi työhön, opiskeluun ja muun lain nojalla järjestettävään osallisuutta edistävään toimintaan. Henkilökohtaisen avun järjestämistapoja vahvistetaan. Maksutonta varhaiskasvatusta saisivat yhdenvertaisesti kaikki sitä tarvitsevat vammaiset.

Subjektiivisten oikeuksien oikeusturvaa laki kuitenkin heikentää. Invalidiliitto edellyttäisi, että subjektiivisista oikeuksista tulee jatkossakin olla oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupakäytäntöä.

Ehkäpä eniten odotettu ja toivottu muutos lakiin oli asiakkaan oikeusturvan vahvistuminen kilpailutuksessa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Kun asumispalveluita kilpailutetaan vammaiset ovat joutuneet siirtymään hankintapäätösten mukaan paikasta toiseen. Hinta on ratkaissut palvelun tuottajan. Tosin tässä kunnat ovat voineet toimia niin, että ketään ei ole pakotettu muuttamaan pois kodistaan vaan kunta on maksanut kustannusten hintaeron. Näin on toimittu Turussa. Entäpä sitten, jos tai kun maakunta vastaa palvelujen järjestämisestä?  Myös erityishuoltopiirit lakkautettaisiin.

YK:n vammaissopimuksessa määritelty esteettömyys on uusi ihmisoikeus. Siinä meillä on vielä paljon parannettavaa. Meillä on myös Kehas ohjelman mukainen tavoite siitä, ettei kukaan vammainen enää v.2010 jälkeen asuisi laitoksessa.  Maakunnilla olisi vammaispalveluihin määrärahoista riippumaton järjestämisvelvollisuus, mikäli maku-sote-uudistus toteutuu. Kuka palvelua vastaisuudessa tuottaa ja miten niitä tuotetaan, ei tälläkään sektorilla ole täysin selvää. Valinnanvapaudessa se tarkoittaisi asiakassetelien ja henkilökohtaisen budjetin käyttämisen mahdollisuutta. Kolmannen sektorin ja järjestöjen rooli on tällä hetkellä huomattavan suuri palvelun tuottamisessa. Miten ne tulevat kilpailussa pärjäämään? Miten niitten toimintaa tulevaisuudessa rahoitetaan. Useat järjestöt tuottavat kunnille myös ns. ennaltaehkäisevää toimintaa esim. avustusten varassa. Pelko siitä, että kaikki nykyiset järjestöt eivät pysty jatkamaan tarpeellista ja arvokasta työtään on realismia.

Vammaiset henkilöt ja vammaisjärjestöt pitää ottaa huomioon vammaisia koskevaan päätöksentekoon.

Itsenäinen elämä ja osallisuus yhteiskunnan toimintoihin kuuluvat kaikille yhdenvertaisesti, myös vammaisille.

 

Pirjo Lampi

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammaissopimus, yk, esteettömyys

Kysymyksiä peruspalveluministerille

Maanantai 3.3.2014 - Pirjo Lampi

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) toteaa TS:ssa (28.2.), että laitoshoidon vähentäminen ei ole kunnille menoerä, vaan tuo säästöjä. Haluaisinkin kysyä ministeriltä millä laskutoimituksella hän on päätynyt tähän?

Tämän hetkisillä kotihoidon resursseillako pitäisi hoitaa se lisämäärä vanhuksia, jotka nyt ovat laitoshoidossa nykyisten kotihoidossa olevien lisäksi? Tiedämme myös, että esimerkiksi Turussa yli 85-vuotiaiden osuus on jyrkässä nousussa lähivuosien aikana.

Kunnat, ei ainakaan Turku, ole kuitenkaan lisäämässä henkilökuntaa. Tähän olemme sitoutuneet uudistusohjelma ykkösessä, samoin kuin siihen että laitoshoitopaikkojen vähentyessä luonnollisen poistuman kautta, hoitohenkilökunta ei siirry kotipalvelun käyttöön.

Jos kotihoitoa ja kuntoutusta lisätään siihen tarvitaan myös valitettavasti rahaa. Vanhuspalvelulain mukaan vanhukset pitäisi hoitaa joko kotona tai esimerkiksi tehostetun palveluasumisen avulla. Turussa tehostetusta palveluasumispaikoista on pulaa. Olemme tässä suhteessa ostopalvelujen varassa.

Yhteistä poliittista tahtoa ei ole löytynyt oman tuotannon lisäämiseen, kuten ei myöskään kaupungin omien ympärivuorokautisten hoivayksikköjen korjausinvestointeihin jotka siirrettiin pitkän aikavälin hankkeeksi vuosille 2017–21.

Jos ministeri Huovinen uhkaa vielä muuttaa vanhuspalvelulakia niin, että se velvoittaa kuntia yhä voimakkaammin muuttamaan toimintaansa kotihoidon ja palveluasumisen suuntaan, kysynkin eikö ministerin tehtävä olisi varmistaa, että valtio osoittaa kunnille siihen myös rahaa vaikka sitten ”korvamerkittynä”. Sen sijaan myös valtionosuusjärjestelmää ollaan uusimassa juuri nyt tavalla joissa kunnat, joissa ikäihmisten ja erityisesti yli 85-vuotiaiden osuus on suuri, kärsivät eniten.

Mihin unohtuvat ne kauniit lauseet vanhuspalvelulaista, jossa korostetaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta ja päätöksenteon oikeutta oman hoitonsa järjestämisessä? Ne ovat tainneet unohtua peruspalveluministeriltä ja koko hallitukseltamme. Käytännön toimet osoittavat jotain aivan muuta. Ne osoittavat välinpitämättömyyttä ja kunnioituksen puutetta ikäihmisiämme kohtaan. Vanheneminen on alkanut pelottaa. Usein esitetty kysymys kuluu, mihin minä sitten joudun kun en enää pärjää kotona? Täytyykö vanhuksen kuolla yksin kotonaan?

Itse koen kuntapäättäjän aseman erittäin vaikeaksi. Pitäisi pystyä tekemään hyvinvointivaltion mukaisia päätöksiä, mutta ainakin vanhuspalveluitten suhteen näkymät ovat synkät. Tämän hetkisillä budjettiraameilla ja uusilla uudistusohjelmilla meidän on vaikea selviytyä ikälain vaatimuksista vanhuksia kunnioittavalla tavalla. Me emme voi unohtaa myöskään vanhuspalvelutyötä tekevää henkilökuntaa, joka toimii jo tällä hetkellä uupumuksensa rajoilla.

Onhan se tietysti hienoa, että ministeri Huovinen käy Turussakin keskustelemassa. Valitettavasti näitä keskusteluja ei koskaan käydä edes valtuutettujen tasolla puhumattakaan asiaa koskevan lautakunnan jäsenten tasolla. Mehän vain päätämme asioista, muut käyvät korkean tason valmistelevaa keskustelua.

Pirjo Lampi, kaupunginvaltuutettu (ps.), sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/mielipide/mielipide-kysymyksia-peruspalveluministerille

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kysymyksiä, peruspalveluministerille, pirjo, lampi