Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) toteaa TS:ssa (28.2.), että laitoshoidon vähentäminen ei ole kunnille menoerä, vaan tuo säästöjä. Haluaisinkin kysyä ministeriltä millä laskutoimituksella hän on päätynyt tähän?
Tämän hetkisillä kotihoidon resursseillako pitäisi hoitaa se lisämäärä vanhuksia, jotka nyt ovat laitoshoidossa nykyisten kotihoidossa olevien lisäksi? Tiedämme myös, että esimerkiksi Turussa yli 85-vuotiaiden osuus on jyrkässä nousussa lähivuosien aikana.
Kunnat, ei ainakaan Turku, ole kuitenkaan lisäämässä henkilökuntaa. Tähän olemme sitoutuneet uudistusohjelma ykkösessä, samoin kuin siihen että laitoshoitopaikkojen vähentyessä luonnollisen poistuman kautta, hoitohenkilökunta ei siirry kotipalvelun käyttöön.
Jos kotihoitoa ja kuntoutusta lisätään siihen tarvitaan myös valitettavasti rahaa. Vanhuspalvelulain mukaan vanhukset pitäisi hoitaa joko kotona tai esimerkiksi tehostetun palveluasumisen avulla. Turussa tehostetusta palveluasumispaikoista on pulaa. Olemme tässä suhteessa ostopalvelujen varassa.
Yhteistä poliittista tahtoa ei ole löytynyt oman tuotannon lisäämiseen, kuten ei myöskään kaupungin omien ympärivuorokautisten hoivayksikköjen korjausinvestointeihin jotka siirrettiin pitkän aikavälin hankkeeksi vuosille 2017–21.
Jos ministeri Huovinen uhkaa vielä muuttaa vanhuspalvelulakia niin, että se velvoittaa kuntia yhä voimakkaammin muuttamaan toimintaansa kotihoidon ja palveluasumisen suuntaan, kysynkin eikö ministerin tehtävä olisi varmistaa, että valtio osoittaa kunnille siihen myös rahaa vaikka sitten ”korvamerkittynä”. Sen sijaan myös valtionosuusjärjestelmää ollaan uusimassa juuri nyt tavalla joissa kunnat, joissa ikäihmisten ja erityisesti yli 85-vuotiaiden osuus on suuri, kärsivät eniten.
Mihin unohtuvat ne kauniit lauseet vanhuspalvelulaista, jossa korostetaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta ja päätöksenteon oikeutta oman hoitonsa järjestämisessä? Ne ovat tainneet unohtua peruspalveluministeriltä ja koko hallitukseltamme. Käytännön toimet osoittavat jotain aivan muuta. Ne osoittavat välinpitämättömyyttä ja kunnioituksen puutetta ikäihmisiämme kohtaan. Vanheneminen on alkanut pelottaa. Usein esitetty kysymys kuluu, mihin minä sitten joudun kun en enää pärjää kotona? Täytyykö vanhuksen kuolla yksin kotonaan?
Itse koen kuntapäättäjän aseman erittäin vaikeaksi. Pitäisi pystyä tekemään hyvinvointivaltion mukaisia päätöksiä, mutta ainakin vanhuspalveluitten suhteen näkymät ovat synkät. Tämän hetkisillä budjettiraameilla ja uusilla uudistusohjelmilla meidän on vaikea selviytyä ikälain vaatimuksista vanhuksia kunnioittavalla tavalla. Me emme voi unohtaa myöskään vanhuspalvelutyötä tekevää henkilökuntaa, joka toimii jo tällä hetkellä uupumuksensa rajoilla.
Onhan se tietysti hienoa, että ministeri Huovinen käy Turussakin keskustelemassa. Valitettavasti näitä keskusteluja ei koskaan käydä edes valtuutettujen tasolla puhumattakaan asiaa koskevan lautakunnan jäsenten tasolla. Mehän vain päätämme asioista, muut käyvät korkean tason valmistelevaa keskustelua.