Sote-uudistuksen tavoitteet eivät toteudu ilman riittävää hoitohenkilökuntaa

Lauantai 17.9.2022 - Pirjo Lampi

Nykyinen hallituksemme on ylpeänä toistuvasti kehunut onnistuneensa saamaan läpi lakeja, joihin muut aikaisemmat hallitukset eivät ole pystyneet. Yksi näistä on ollut ns. vanhuspalvelulain voimaantulo. Sen tarkoituksena oli vahvistaa kotihoidon resursseja ja laatua, kehittää välimuotoista asumista ja vanhainkotihoidosta siirryttiin tehostettuun palveluasumiseen.

Säädettiin myös hoitajamitoitus, jonka toteuttamisessa ei ole onnistuttu. Nyt hallitus on miettimässä, pitäisikö 0,7 mitoitusta siirtää ensi vuoden huhtikuusta eteenpäin. Se vaatii kuitenkin lakimuutoksen tekemistä.

Hallitukselle ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä ikäihmisten määrän kasvu. Loogista olisi kai ollut ymmärtää, että myös hoivan tarve silloin lisääntyy. Samalla hoitohenkilöstön tarve tulee kasvamaan.

Valitettavasti digitaalisten palvelujen lisäämisellä ei tätä ongelmaa ratkaista, mutta niistä on lisäapua.

Hoitohenkilökunnan puutteen vuoksi meillä on jouduttu sulkemaan koko maassa lukuisia hoivapaikkoja. Myös kotihoito kärsii hoitajapulasta.

Turun sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa käsittelimme taannoin 283 kotihoidon työntekijän kirjoittamaa adressia, jossa he esittivät huolensa siitä, etteivät he pysty toteuttamaan asiakkaille tehtyjä palvelusopimuksia. Turussa on ollut ajoittain pulaa myös terveyskeskuslääkäreistä. Perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa kärsitään hoitajapulasta koko maassa.

Hallitus sai aikaan myös sote-uudistuksen, joka on Suomen historian yksi merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista. Se toi mukanaan aluevaalit ja uuden jättimäisen hallintohimmelin. Monenlaista johtajaa korkeilla palkoilla on nyt luomassa tätä uutta hallintoa. On laadittu hallintosääntöä ja valittu eri tehtäviin luottamushenkilöitä.

Tämä vuosi meneekin hienojen strategioiden luomiseen, jotka ovat pohjana sille, miten me sitten tulemme toimimaan, kun palvelurakennetta ruvetaan valmistelemaan ensi vuonna.

Mitkä ovat meidän hyvinvointialueemme tärkeitä arvoja? Missä ja mitä palveluja tulemme tarjoamaan varsinaissuomalaisille? Rahoituksen riittävyys on suuri kysymysmerkki. Miten onnistuu palkkojen harmonisointi? Miten yhdenvertaistamme asiakasmaksut? Miten hyvin me pystymme säilyttämään nykyiset palvelumme?

Kylmä tosiasia lienee, etteivät kaikki palvelut tule säilymään entisenlaisina. Niitä joudutaan keskittämään. Toivottavasti se tehdään alueellisesti järkevällä tavalla ja niin, etteivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevien, kuten ikäihmisten ja vammaisten palvelut ainakaan heikkene nykyisestä.

Kompastuskiveksi ja uhkakuvaksi on noussut valtava pula hoitohenkilöstöstä. Sen kehittyminen on ollut jo havaittavissa muutaman viime vuoden aikana, mutta reagointina siihen ovat olleet usein vain erilaiset kuntien sopeuttamisohjelmat, joilla on vähennetty vuodeosastopaikkojen määrää ja hoitoon pääsyn viivästymisestä on tullut ikään kuin hyväksytty tapa.

Ylikuormittuneita ja huonoon palkkaukseen tyytymättömiä hoitajia on lähtenyt ja lähtee ulkomaille tai vaihtaa kokonaan alaa. Tämän ongelman ratkaisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen.

On ikävä todeta, että jos me emme saa palkattua riittävästi ammattitaitoista pysyvää hoitohenkilöstöä, koko uudistuksen tavoitteiden toteutuminen on mahdotonta.

Kuka kantaa vastuun? Tuskin ainakaan nykyinen hallitus.

PIRJO LAMPI

kaupunginvaltuutettu (ps)

sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen varavaltuutettu

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote-uudistuksen, tavoitteet, eivät, toteudu, ilman, riittävää, hoitohenkilökuntaa

Miksi sopeuttamistoimet eivät koske laittomasti maassa olevia?

Lauantai 30.11.2019 - Pirjo Lampi

Näin päätettiin sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja myös valtuuston talousarviokokouksessa. Perussuomalaiset esittivät sekä lautakunnassa, että valtuustossa, paperittomien hätämajoituksesta luopumista. Hätämajoitus on houkutin jäädä Suomeen ja vähentää vapaaehtoista paluuta kotimaahan, vaikka lähtijälle siitä jopa lentolippujen lisäksi maksetaan korvaus. Vapaaehtoisen paluun tuet voivat olla joko käteistä rahaa tai hyödyketukea. Paluumaasta riippuen hyödyketuen määrä vaihtelee 2500-5000 euron välillä. Käteisavustus on maksimissaan 2000 euroa.

Ulkomaalaislaki muuttui 1.6.2019. Se kiristää mm. turvapaikkahakemuksen uusimista, vaatien selkeän syyn miten perustelut turvapaikan saamiseksi aikaisempaan hakemukseen verrattuna ovat muuttuneet. Lähtökohtaisesti kunnissa ei pitäisi lähteä kyseenalaistamaan lain kirjauksia ja luomaan mahdollisuuksia jäädä Suomeen karkotuspäätöksestä huolimatta.

Hyvinvointitoimialalle kohdistuu mittavat kustannusten sopeuttamistarpeet. Yhtenä keinona on asiakasmaksujen lisääminen 0.7 milj. eurolla ja lautakunnan tehtäväksi tulee tarkistaa asiakasmaksuja siten, että tavoite saavutetaan. Osa säästöistä pyritään saamaan pitkällä aikavälillä erilaisilla rakennemuutoksilla.

Hätämajoituksen hinta on 257 000 euroa ensi vuonna. Tämä hinta tuntuu korkealta varsinkin, kun kyseinen tila on vajaakäytössä. Omille asunnottomille turkulaisille on tarjolla vain Sillankorvan ensisuoja, ei kerrostaloasuntoa.

Vaikeassa taloustilanteessa joudutaan tekemään arvovalintoja. Perussuomalaisten mielestä on aika outoa, etteivät sopeuttamistoimet koskeneet millään tavalla henkilöitä, joilla ei ole lain mukaan enää oleskelulupaa maassamme.

Pirjo Lampi

varavaltuutettu

sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Julkaistu 30.11.2019: Suoraan Sanoen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Miksi, sopeuttamistoimet, eivät, koske, laittomasti, maassa, olevia