Vanhuspalvelulaki ei ole taannut ikäihmisille arvokasta elämää

Lauantai 17.3.2018 klo 15.17 - Pirjo Lampi

Meillä astui ns. vanhuspalvelulaki virallisesti voimaan 1.heinäkuuta 2013. Silloinen sdp:n soteministeri Haatainen julisti sen olevan historiallinen laki-uudistus ja sen odotettiin poistavan kaikki ikäihmisten hoitoon liittyvät ongelmat. Mikä on todellisuudessa muuttunut? Alkuperäisestä lain teksistä on poistettu hoivaa tarvitsevalta oikeus arvokkaaseen elämään ja laista on monen mielestä tullut kotihoidon pakkolaki. Vanhuksen oikeudesta asua omassa kodissaan kotipalvelun ja kuntouksen avulla mahdollisimman pitkään on ajatuksena hieno. Laitoshoitoa kuten vanhainkoteja on pitänyt vähentää ainakin muuttamalla niitten nimeä. Nyt  puhumme tehostetusta palveluasumisesta. Samalla myös maksujärjestelmää muutettiin niin, että kaikesta palvelusta maksetaan erikseen. Tämä malli otettiin yksityisistä palvelutaloista, joissa hoiva maksaa maltaita. Julkista tehostettua palveluasumista tarjoavat kunnat joko itse tuottamalla tai ostopalveluna. Kaupunki voi myöntää myös palvelusetelin tehostettuun palveluasumiseen. Siis tällä hetkellä.

Kotihoidon resursseja ei kuitenkaan ole lisätty tarvetta vastaavaksi. Tehostetun palveluasumisen paikoista on pulaa ja ikäihmisiä joudutaan pitämään kalliissa erikoissairaanhoidossa koska hoitopaikkoja ei ole ja vanhusta ei kunnon puolesta voida kotiuttaa. Saamme aivan liian usein lukea vanhusten hoidossa tapahtuvista laiminlyönneistä niin sairaaloissa, palveluasumisessa kuin kotihoidossa. Kotona joutuvat asumaan hyvin kuntoiset vanhukset joille ei täysimääräinenkään kotipalvelu yökäynteineen ole riittävä. Se ei ole enää turvallista, ihmisarvoa kunnioittavaa eikä inhimillistä hoitoa. Se tulee myös vähintäänkin yhtä kalliiksi kuin laitoshoitopaikka. Kriteerit hoivapaikan saamiseen ovat kuitenkin korkeat lain hengen mukaisesti, joka siis määrittelee kodin ensijaiseksi paikaksi elämän loppuun saakka. Tämä laki osattin markkinoida hienosti siten, että kaikilla on oikeus asua kotonaan niin pitkään kuin mahdollista. Oikeutta saada hoitopaikka silloin kun sitä itse jo haluaisi ei ole. Siihen tarvitaan rahaa, että voi itse maksaa yksityisen palveluasumisen. Siiloin voit valita et muuten. Tuo valinnanvapaus on houkutteleva sana kun ajatellaan tulevaa sote-uudistustakin. Kuka siinä voi ja osaa valita? Mitä loppujen lopuksi saadaan valita? Vanhuspalveluista on jo tullut bisnestä. Palveluntuottajiksi  ovat tulleet yksityiset yritysmonopolit, jotka ovat joissakin kunnissa korvanneet julkisen sektorin toiminnan kokonaan tai joilta kunnat ostavat palveluita. Yhä useammin tapahtuu juuri yksityispuolella niin, että  hoitajamitoitus on se lainmukainen minimimitoitus. Siihen on jossakin saatettu laskea jopa työntekijöitä, joilla ei ole hoitotyön pätevyyttä vaan ovat ns. avustavaa henkilökuntaa, jota tietenkin myös tarvitaan.

Vanhuspalvelulain voimaan tullessa odotettiin syntyvän myös säästöjä.  Onko niitä oikeasti syntynyt kun meillä Turussakin siirtoviivemaksut erikoissairaanhoidosta  ovat vuosittain miljoonia euroja jatkohoitopaikkojen puutteen takia.  Ambulassiyksikkö hälytetään yhä useammin vanhuksen kotiin hoivatilanteen kartoittamiseksi. Ei ihan halpaa ole sekään.

Onko siis mikään parantunut tämän lain seurauksena? Mielestäni ei. Tiedämme varsin hyvin, että ikäihmisten määrä kasvaa maassamme koko ajan. Kustannusten nousua emme voi estää muuta kuin joko tinkimällä hoidon laadusta, sen saatavuudesta ja säästämällä henkilöstöresursseista. Ikäihmisten soteuudistus on jo siis aloitettu huonoin tuloksin ja epäinhimisellä tavalla. Tulokset  puhuvat puolestaan.

Mikäli nyt eduskunta hyväksyy maakunta-uudistuksen ja valinnanvapauslain, tullaan Suomessa romuttamaan pääosin hyvin toimineet julkiset terveyspalvelut. Entä tuo sosiaalipuoli? Asetettujen tavoitteiden toteutuminen näyttää olevan vain toivon ja arvailujen varassa.

 

Pirjo Lampi (ps)

varavaltuutettu

sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vanhuspalvelulaki, ikäihmiset, valinnavapaus, sote, elämänlaatu

Rakennepakettiuudistus ja Vanhuspalvelulaki

Sunnuntai 12.1.2014 klo 19.43 - Pirjo Lampi

Rakennepakettiuudistuksen ja vanhuspalvelulain yhteensovittaminen ei ole aivan yksinkertaista. Yksi ongelma syntyy siitä, että myös vanhainkotihoito on ikälain mukaisesti laitoshoitoa. Näinhän ei ollut lain valmisteluvaiheessa.

Ministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi taannoin televisio-ohjelmassa, että laitoshoidolla tarkoitetaan terveyskeskusten vuodeosastoja. Vanhainkodeista hän ei puhunut mitään. Ikälain mukaan molemmat ovat laitoshoitoa, mikä on nyt leimattu lakanoiden alla makuuttamiseksi ja epäinhimillisiksi.

Kuitenkin vanhainkotihoidon tarkoitus ja toiminta ei ole sitä. Se, että esimerkiksi muistihäiriöiset joutuvat laitoshoitoon johtuu juuri siitä, ettei muita hoitopaikkoja heille ole tarjolla riittävästi. Samoin sairaalahoidossa vanhukset joutuvat olemaan liian kauan siksi, ettei kuntoutusta ole saatavilla tarpeeksi ja jatkohoitopaikoista on pulaa.

Tänä aikana vanhusten kunto heikkenee ja vanhainkotiin päästään yhä huonompikuntoisina. Jotkut niistä ovat kuin saattohoitokoteja. Nyt siis kotihoito on vain hyvää hoitoa jota kaikki haluavat. Vanhukset lähetetään kotihoitoon, julistavat ministerit!

Ketään vanhusta ei varmasti ole tähänkään asti viety väkisin laitoshoitoon. Kotihoidossa on tällä hetkellä erittäin huonokuntoisia vanhuksia vastoin omaa tahtoaan, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Hoitopaikka täytyy kuitenkin olla silloin kun minkään kotiavun turvinkaan se ei ole enää mahdollista eikä inhimillistä. Heikkeneekö tämä mahdollisuus entisestään kun kunnat joutuvat noudattamaan ikälain vaatimuksia ja tekemään säästöjä rakennepaketin mukaisesti?

Nyt halutaan siis kotihoitoa lisätä ja vanhainkodit muuttaa tehostetun palveluasumisen yksiköiksi. Omaishoidon tukea halutaan lisätä. Se on hyvä asia, mutta ei suinkaan ratkaise kaikkea. Meillä monen vanhuksen omaishoitajana toimii iäkäs puoliso. Heidän jaksamistaan pitää myös tukea. Tässä on kolmannen sektorin toiminnalla suuri merkitys.

Täytyy myös muistaa, että meillä on kotihoidon palvelujen piirissä paljon yksinäisiä ihmisiä. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi taannoin A-studion haastattelussa, ettei valtiolla ole tarjota kuitenkaan rahaa palveluasumisen lisäämiseksi. Ministerit ovat selittäneet valtion lisäävän vanhuspalveluitten rahoitukseen 200 miljoonaa euroa, jolloin säästetään tuo rakenneuudistuksessa puhuttu 300 miljoonaa euroa.

Avopalveluja, ennaltaehkäisevää työtä ja kotihoidon palveluja parannetaan. Miten tämä kaikki näkyy kunnissa? Turussa muun muassa siten, että Runosmäen vanhainkodin yhteyteen valmistuu 36 muistihäiriöisten asukkaan yksikkö, joka muutetaan tehostetuksi palveluasumiseksi asteittain vuoteen 2016 mennessä.

Samainen peruskorjaus vähentää vastaavasti 34 paikkaa. Liinahaan vanhainkotipaikoista puolet muutetaan tehostetuksi asumispalveluksi asteittain vuoteen 2017 loppuun mennessä. Yhtään hoitopaikkaa ei siis tällä vaihdoksella tule lisää. Kotihoidon kriteerejä kiristetään ja tavoitteeksi on otettu kotihoidon intensiteetin nostaminen nykyisin resurssein. Miten siis Turussa aiotaan turvata vanhustemme inhimillinen ja turvallinen hoito?

Tuntuu joskus siltä ,että ministereiltä ja valmistelevilta virkamiehiltä on kadonnut ymmärrys todellisesta elämästä. Suunnitelmat näyttävät paperilla hyviltä ja sitä ne saattavat ollakin, mutta totuus siitä, miten niiden toteuttaminen käytännössä on mahdollista, on täysin epärealistista.

Pirjo Lampi, kaupunginvaltuutettu (ps.)

http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/mielipide/rakennepakettiuudistus-ja-vanhuspalvelulaki

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakennepakettiuudistus, rakenne, paketti, uusitus, vanhuspalvelulaki