Ympärivuorokautista palveluasumista ei voi korvata yhteisöllisellä asumisella

Varhan ikääntyneiden palveluiden vuoden 2024 talousarvioraamissa tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmassa on tavoitteeksi asetettu noin 12,4 miljoonan euron sopeuttamistavoite.

Toiminnallisina muutoksina esitetään palvelurakenteen keventämistä muun muassa yhteisöllisen asumisen lisäämisellä ja pitkäaikaisesta laitoshoidosta eli vanhainkotihoidosta luopumista perustuen lakiin ja vähentämällä ympärivuorokautista palveluasumista.

Tavoitteeksi on asetettu 75 vuotta täyttäneissä ympärivuorokautisen palveluasumisen peittävyydeksi 5 prosenttia ja yhteisöllisessä asumisessa 3 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä ympärivuorokautisen palveluasumisen peittävyys on 6,8 prosenttia ja yhteisöllisen asumisen peittävyys 0,4 prosenttia.

Meille on esitetty yhteisöllisen asumisen lisäämisen yhdeksi syyksi sitä, että meillä on ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asiakkaina ihmisiä, jotka eivät sitä tarvitsisi.

Tätä ihmettelen suuresti, koska kriteerit ovat varsin korkeat ja perustuvat ns. RAI-arviointiin. Onko siis arviointeja tehty väärin? Odotusajat palveluasumisen saamisessa ovat alle 90 päivää asian vireille tulosta.

Erona näissä palveluissa on muun muassa se, että yhteisöllisessä asumisessa asukas maksaa vuokran lisäksi erikseen joka ikisestä palvelusta, mitä hän tarvitsee. Lisäksi sitovaa henkilöstömitoitusta ei ole eikä öisin ole lainkaan henkilöstöä paikalla.

Ikäihmisten palvelujen heikentäminen alkoi, kun vanhuspalvelulain mukaisesti vanhainkotihoidon eli ns. laitoshoidon alasajo alkoi. Nyt siis tavoitteena on vähentää ympärivuorokautista hoitoa.

En ole nähnyt hintavertailuja hoidon tarpeessa olevan näkökulmasta yhteisölliseen asumiseen nähden. En saata millään uskoa, että kysyntä tulee vastaamaan tarjontaa yhteisöllisestä asumisesta puhuttaessa.

Edellinen hallitus sai sote-uudistuksen juntattua läpi luvaten kaikille yhdenvertaisia palveluja. Oppositiosta on helppo räksyttää nykyiselle hallitukselle. Hyvinvointialueilla ei ole ollut mahdollisuutta toteuttaa sitä, mitä luvattiin. Tosiasia on se, että sopeuttamista joudutaan tekemään kovalla kouralla.

On tietysti selvää, että uusia keinoja ja tapoja toimia kustannusten nousun estämiseksi on keksittävä ja varmasti asioita voidaan tehdään nykyistä kustannustehokkaammin.

Ikäihmiset ovat olleet rakentamassa tätä hyvinvointivaltiota monin eri tavoin. Ei pidä unohtaa, että moni eläkeläinen on edelleen mukana työelämässä esimerkiksi juuri hoiva-alalla.

Entäpä omaishoitajat. Varhan alueella oli THL:n raportin mukaan 75 vuotta täyttäneitä omaishoidettavia viime vuonna 1984 henkilöä, koko määrän ollessa 4153. Omaishoitajille tehtyyn kyselyyn vastasi yli 1300 omaishoitajaa. Enemmistö, peräti 82,2 prosenttia yli 65-vuotiaista vastaajista oli joko puoliso tai kumppani. Eläkkeellä heistä oli 87,2 prosenttia. Huomattavaa on myös se, että 80 vuotta täyttäneitä omaishoitajia oli jopa 26,4 prosenttia.

Miten valtava voimavara tämä onkaan. Jos heitä ei olisi pienellä omaishoidon tuella hoitamassa läheisiään, kustannukset olisivat Varhallekin huimaavan paljon nykyistä korkeammat.

Kuinka kauan nämä iäkkäät omaishoitajat jaksavat hoitaa läheisiään, ennen kuin he itse ovat hoivan tarpeessa?

Toivoisin todella, että ikäihmisistämme ei puhuttaisi niin usein negatiiviseen sävyyn vain kustannuksia tuottavana ryhmänä.

Jokaisella ikäihmisellä on oikeus inhimilliseen hoivaan sitä tarvitessaan. En voi hyväksyä sellaista visiota, että hyvinvointivaltiossa köyhä kituu kotona ja vain varakkaat saavat itselleen hoivapaikan.

PIRJO LAMPI

Varhan varavaltuutettu

Ikääntyneiden palvelulautakunnan varapuheenjohtaja

(ps)