Hyvinvoinnista vain varakkaiden etuoikeus

Perjantai 15.7.2016 - Pirjo Lampi

Hyvinvointivaltiota on perinteisesti mitattu sillä, miten se huolehtii myös kaikkein heikommassa asemassa olevista. Tällä hetkellä asiaa joutuu vakavasti miettimään, kun seuraa mihin suuntaan maamme on kulkemassa. Se on jakautumassa kahtia monella tavalla.

Meillä on kantaväestö ja maahanmuuttajat. Meillä on suuri työttömien määrä ja joukko onnekkaita, joilla vielä on töitä. Varmoja työpaikkoja ei ole enää olemassakaan.

Meillä on rikas eliittimme, joka jopa lainsäädäntömme laillisin keinoin voi rikastua entisestään, mutta myös yhä suurempi joukko erittäin pienituloisia kansalaisia, joiden hyvinvointi on jatkuvasti heikkenemässä.

Moni kantaväestöön kuuluva kokee epäoikeudenmukaiseksi sen, että maahamme saapuneet turvapaikanhakijat tuntuvat olevan paremmassa asemassa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluitten saannissa. Heidän työllistymisekseen yritetään keksiä monia keinoja, myös oikopolkuja, verrattuna suomalaiseen työttömään.

Yhteiskunnassamme pyritään tekemään suuria rakenteellisia muutoksia, kuten sote- ja maakuntauudistus. Kaikissa korostetaan palvelujen paranevan ja usein vakuutetaan myös syntyvän säästöjä.

Posti on muuttanut toimenkuvaansa, eikä sillä ole väliä saako kansalainen postinsa ajoissa, vaan nyt postin toimesta saa monta muutakin palvelua tietysti maksusta.

Jollakin radiokanavalla käytiin keskustelua pankkien roolin muuttumisesta. Pankit rakentavat tulevaisuudessa omia sairaaloitaan ja asiakkaat voivat ostaa hyvinvointinsa myös pankeista. Esimerkkinä käytettiin vaikkapa 1 000 euron kuukausimaksua ja todettiin, kuinka sitten voisi keskittyä vaan itse elämiseen ja siitä nauttimiseen!

Valitettavan monen ihmisen pankkitilille ei tuota summaa edes tule kuukaudessa. Tälle vastapainoksi realiteettina voidaan miettiä ikäihmisten hyvinvointia tällä hetkellä.

”Hengissä pysyn, mutta en voi elää”, ovat vanhukset todenneet tutkija Helky Häklin mukaan. Hän on perehtynyt ennen kaikkea pienituloisten vanhusten hyvinvointiin. Vanhus saattaa joutua jakamaan kotonaan säilykepurkillisen lihakeittoa kahdeksi päiväksi lisäämällä siihen vielä vettä.

Sote-uudistuksessa pyritään vuoteen 2029 mennessä kolmen miljardin euron vuotuisiin säästöihin. Vanhuspalveluitten kohdalla säästötavoite on 936 miljoonaa euroa, joka toteutuisi vähentämällä ympärivuorokautista hoivaa ja kasvattamalla kotihoidon tuottavuutta.

Uudistuksessa on paljon puhuttu valinnanvapaudesta, jonka osalta lainsäädäntö on valmisteilla. Onko kaikkialla Suomessa yhtäläiset mahdollisuudet valinnanvapauteen, kun julkisia palveluja muutetaan?

Kun myös Kela-korvaukset poistuvat, mutta yksityiset terveyspalvelut ovat edelleen kansalaisten käytössä, kenellä on varaa niitä käyttää?

Ehkä niillä, joilla rahat riittävät yksityisiin vakuutuksiin.

Koko uudistuksessa on vielä paljon ratkaisemattomia asioita. On todettu, että paine asiakasmaksujen nostamiseen on todellista. Onko vähävaraisella enää varaa palveluihin?

Vastakkainasettelusta ei voi välttyä, koska valtion budjetista rahat kuitenkin jaetaan. Meidän pitää säästää omista sote-palveluistamme samalla kun maahamme on tullut valtava joukko ihmisiä, jotka saavat kaikki palvelunsa ilmaiseksi valtion kassasta.

Elintasopakolaisiin meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa. Sote-uudistuksessa on pidettävä huoli sen tarkoituksesta ja siitä, että hoitoon pääsy nopeutuu ja palvelut yhdenvertaistuvat.

Emme saa joutua Ruotsin kaltaiseen tilanteeseen, jossa valinnanvapaus on osittain johtanut siihen, että palvelujen tarjontaa määrittää enemmän kysyntä kuin tarve. Siis raha ratkaisee, koska varakkaat määrittävät palvelun tarpeen.

Pirjo Lampi

kaupunginvaltuutettu (ps)

Julkaistu Turun Sanomissa 15.7.2016:

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/2719990/Hyvinvoinnista+vain+varakkaiden+etuoikeus