Laadukas saattohoito kuuluu kaikille koko maakunnassa

Perjantai 17.5.2019 - Pirjo Lampi


Saattohoitokoti Karinan laadukas toiminta on päättymässä 25 vuoden jälkeen. Se on todella valitettavaa ja herättää paljon kysymyksiä.

Onko ihmisarvo olemassa jokaisella, myös kuolemassa olevalla, elämänsä loppuun asti?

Turussa palliatiivinen hoito on jo jonkin aikaa keskitetty Kaskenlinnan sairaalaan, jonka toimintaa on monella tavalla uudistettu. Näillä päätöksillä Turku on menettänyt kuitenkin myös sairaalan vuodeosastopaikkoja, jotka olisivat todella tarpeellisia esimerkiksi kalliin erikoissairaanhoidon aiheuttamien jatkohoitopaikkojen puutteen takia.

Hoito Karinakodissa ei kustannuksiltaan ole ollut kalliimpaa kuin Kaskenlinnassakaan. Muihin kolmeen maassamme toimivaan saattohoitokotiin verrattuna vuorokausihinta on kaikkein edullisin.

Palaute Karinakodin palveluista ja hoidon laadusta on ollut erittäin positiivista. Hoito-olosuhteet ovat saattohoitokodissa nimensä mukaisesti erilaiset kuin sairaalassa niin potilaan kuin omaisten kannalta.

Syöpäsairauksiin kuoli Suomessa vuonna 2016 11 000 henkilöä. Heistä monille saattohoitokodit ovat olleet merkityksellisiä elämän viimeisinä aikoina juuri asiantuntevan ja laadukkaan hoidon ansiosta.

Lounaisranta-lehden erikoisnumerossa 3/2019 on Harri Kumpulaisen kirjoittama karu kokemus omaisensa saattohoidosta Kaskenlinnan sairaalassa. Omaisen mukaan potilaan ruokailusta ja kivunhoidosta ei huolehdittu toivotulla tavalla ja muitakin viihtymiseen liittyviä asioita kuten tv:n katselua rajoitettiin. Lähiomaista ei kuunneltu.

On järkyttävää, mikäli välinpitämätön saattohoito saattaa kuolevan kärsimään kuten tuon mielipidekirjoituksen otsikko kuuluu.

Saattohoitokodin pitäisi palvella koko maakunnan asukkaita. Näin ei kuitenkaan ole. Kunnat eivät ole olleet valmiita tekemään maksusitoumuksia saattohoitoon. Sairaanhoitopiirimme 470 000 asukkaasta noin puolet jää sen ulkopuolelle.

Nyt vaadittaisiin poliittista tahtoa paitsi Turussa myös koko maakunnan alueella siihen, että korkeatasoinen saattohoito Karinakodissa voisi jatkua.

Onko tarkoituksena, että ihmisten pitäisi tulevaisuudessa ensisijaisesti kuolla kotona? Suotakoon mahdollisuus kotisaattohoitoon niille, jotka sitä haluavat, mutta kaikki eivät sitä halua eikä se ole edes mahdollista. Se vaatii myös resursseja ja omaisten suurta osallistumista hoitoon.

Jokainen kuolema on omanlaisensa. Meillä yhteiskunnassamme kuolevien tarpeet eivät ole tärkeitä, koska hehän kuolevat.

Meidän on saatava maahamme saattohoitolaki, joka takaa jokaiselle kuolevalle ihmiselle arvokkaan ja mahdollisimman kivuttoman kuoleman.

Me tarvitsemme lisää yhdenvertaisuutta, koulutusta ja resursseja paremman saattohoidon puolesta. Laadukas saattohoito on oikeus, joka kuuluu meille kaikille.

Pirjo Lampi

varavaltuutettu

sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

(ps)

Turun Sanomat: 17.5.2019

https://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/4577682/Lukijalta+Laadukas+saattohoito+kuuluu+kaikille+koko+maakunnassa


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini